
Mieli. Hyvä sekä sinulle että työntekijöillesi.
Mikä on Mieli?
Mielenterveysongelmista puhutaan paljon, eikä ihme sillä se on tärkeä aihe, joka vaikuttaa monien ihmisten elämään sekä yritysten toimintaan.
Projektissammme keskityimme toimistotyöntekijöihin.
Mieli chatbotti on uusi työkalu, jonka avulla voidaan edesauttaa ihmisten hyvinvointia sekä kerätä dataa vastausten perusteella.
​
Anonyymisyyden takaamiseksi toimistolla voisi olla muutama, työntekijöillä yhteiskäytössä oleva, tablettitietokone, jolloin palvelu ei ole kenenkään henkilökohtaisella mobiililaitteella
Jos työntekijät kuitenkin tekevät paljon esimerkiksi etätöitä, voi palvelun ladata myös esimerkiksi omaan matkapuhelimeen
Mieli-palvelun kolme tärkeintä ominaisuutta ovat:
Työntekijän auttaminen kognitiivisen psykoterapian avulla
Chattibotin sisällön, esimerkiksi vastausvaihtoehtojen, muokattavuus palvelua käyttävän yrityksen tarpeet huomioivaksi
Raportit, joita voidaan muodostaa palvelusta saatavasta datasta, joka kerätään saaduista vastauksista
Luvut
.png)
Mielenterveysongelmista johtuvien sairauspoissaolojen määrä on noussut runsaasti viimeisen kolmen vuoden aikana.
Voimme olettaa kasvun pysyvän nousussa varsinkin, kun otetaan huomioon vallitseva poikkeustilanne, jossa ihmiset lähinnä pysyvät kodeissaan ja tavallisten sosiaalisten kontaktien määrä vähenee.
Sairauspoissaolojen hinta on suuri.
Tästä voidaan laskea, kuinka paljon työnantajille kerääntyy maksettavaa vuodessa.
Jokaisen työnantajan toive on minimoida sairauspoissaolojen määrä. Yritys voi auttaa ehkäisemään mielenterveysongelmista johtuvia poissaoloja.


Mielenterveysongelmista on tullut yleisin syy hakea sairauspäivälomaa.
Tämä johtuu sekä mielenterveysongelmien yleistymisestä sekä niiden hoitamisen pidemmästä hoitojaksosta.
Luvut auttavat havainnollistamaan, miksi yrityksien kannattaa keskittyä juuri tähän.
Säästöpotentiaali voi olla vuodessa lähes miljoona, jos kaikki mielenterveysongelmista johtuvat poissaolot saadaan karsittua.
Kymmenen vuoden aikana sairauspoissaolokustannuksien määrän lasku on ollut alle prosentin. Uskomme, että lukua on mahdollista saada kasvatettua.
.png)
Lähteet:
Ideamalli
Alla on palvelumme malli yksinkertaistettuna.
Chatin toiminta koostuu vaihtoehtojen valinnasta. Mikäli mieliala on luonnoltaan negatiivinen, keskustelu antaa käyttäjälle vaihtoehdon käydä läpi CBT-menetelmien mukaista terapiaa, auttaa rauhoittaa tai vastata tärkeimpiin kysymysiin, joita valitsiin yrityksen kanssa etukäteen.
Chatbotti
Mielin avulla yrityksesi voi kerätä dataa ympäri vuotta. Chatbotti on paljon käyttäjäystävällisempi kuin kyselyt.

Milla on toimistotyöntekijä, joka työskentelee insinöörinä kemiantuotannossa. Hän on motivoitunut ja kiinnostunut projektin onnistumisesta, mutta työn välivaiheessa hän joutuu tekemään paljon testausta.

Testaus on yksitoikkoista ja puuduttava työ vaikuttaa negatiivisesti hänen mielialaansa. Milla tuntee itsensä usein uupuneeksi ja päättää kokeilla työpaikan tarjoamaa Mieli-chatbot palvelua.

Chattibotin kanssa keskustellessa Milla hyödyntää kognitiivisen psykoterapian keinoja kohentaakseen mielialaansa. Milla voi myös itse kirjoittaa palautetta työtään koskevista asioista.
.png)
Palvelu kerää vastauksista dataa, josta voidaan muodostaa raportteja työntekijöiden hyvinvoinnin tilasta. Tiedon avulla yritys voi parantaa työntekijöidensä työolosuhteita.
Tiimi
